Sisältövaroitukset: Pohjois-Irlannin konflikti, maininta pommeista, niiden toiminnasta ja aiheuttamista vammoista.
Kävin ensi kerran Lontoossa vuonna 2008. Kaupungin silmiinpistävä puute oli julkisten paikkojen roskikset. Missä oli ihmisiä, siellä ei ollut roskiksia. Niitä ei ollut Lontoon metroverkossakaan, jonka läpi sentään kulkee päivittäin miljoonia ihmisiä.
Puute tuntui käsittämättömältä, kunnes kuulin syyn. Roskikseen piilotettu pommi on tehokas. Räjähtäessään siitä sinkoavat sirpaleet tekevät raakaa jälkeä. Pohjois-Irlannin vuodesta 1968 vuoteen 1998 jatkunut väkivaltainen konflikti pakotti vielä vuonna 2008 laittamaan roskat taskuun.
Roskisten puute on ehkä kaukaa haettu vertauskuva konfliktin traumalle. Silti se tuntuu sopivalta. Traumaattinen tapahtuma ei aina näy päällepäin ihmisissä tai ympäristössä. Traumassa kytee menetystä, näkymättömyyttä, paikattomuutta, jotain kadotettua ja poissaolevaa. Väkivallan arkipäiväistymistä. Arkipäiväisten asioiden ehdollistumista väkivallalle.
Roskikset tekivät paluun vuonna 2011. Läpinäkyvät muovisäkit ripustettuna metallirinkulaan. Säkit, jotka irtoavat kannattimestaan liian painon alla.
Vuonna 2008 Ulsterin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia pohjoisirlantilaisista oli todistanut jonkin konfliktiin liittyvän traumaattisen tapahtuman. Viidesosa oli nähnyt jonkun tapettavan tai loukkaantuvan vakavasti. (1) Pohjois-Irlannin väkiluku oli samana vuonna 1,7 miljoonaa. Tänä vuonna puhutaan mielenterveyskriisistä ja itsemurhaepidemiasta (2).
Vuoden 1998 rauhansopimuksen jälkeen pohjoisirlantilaisia on kuollut 4500 oman käden kautta, mikä on tuhatkunta enemmän kuin koko konfliktissa yhteensä (3). Silti Pohjois-Irlannin mielenterveystyön rahoitus on viidenneksen vähemmän kuin muualla Yhdistyneessä kuningaskunnassa (2). Tuttu selitys vähäisistä resursseista, “se on sitä taloudellista arkirealismia”, on tässä yhteydessä banaali.
Mielenterveysfysioterapiaa ei löydy tällä saariryhmällä ihan joka kylän palveluista. Siksi ehkä yllätyinkin saadessani tietää, että Pohjois-Irlannin pääkaupungin Belfastin traumapalveluissa on ollut mukana mielenterveyteen perehtynyt fysioterapeutti ainakin vuodesta 2005. Heitä on muuallakin, muun muassa akuuttisairaalassa ja kolmannella sektorilla.
Pohjois-Irlannin konfliktin fysioterapeuttinen jälkipuinti ei voi olla pureutumatta sekä fyysisiin että psyykkisiin traumoihin. Amputaatioita, palovammoja, sirpaleita, ampumavammoja ja muita fyysisiä vammoja on arviolta 47 000 ihmisellä (4). Mielen haavojen ja psykosomaattisten oireiden määrä on luultavasti moninkertainen.
Uhreissa on myös konfliktin jälkeen syntyneitä, sillä traumojen tiedetään periytyvän (5). Työt eivät lopu, kunhan resurssit ohjataan oikein. Vain pelin menettänyt pessimisti sanoisi “arkirealismia”. Kyse on poliittisista valinnoista.
Joku toinen sanoisi: “Tikulla silmään, vain tulevaisuuteen katsomalla liikumme eteenpäin”. Menneen unohtava tulevaisuusoptimismi tuo mieleen Walter Benjaminin (6) kuuluisan vertauskuvan historian enkelistä. Silmät ja suu auki, siivet levitettynä ja kasvot ihmiskunnan menneisyyteen käännettynä se näkee yhden suuren katastrofin, joka kasaa raunioita sen jalkojen juureen. Se haluaisi pysähtyä korjaamaan niitä, mutta voimakas tuuli vie sitä auttamattomasti kohti tulevaisuutta, jota kohti se on kääntänyt selkänsä.
Tikku silmässä on välttämätön suurennuslasi (7). Menneisyyden kanssa ei voi tehdä sovintoa, jos sille käännetään selkä. Fysioterapialla on oma roolinsa eletyn kehon menneisyyden roskisdyykkauksessa. Se työskentelee kehon läpi menneisyyden jälkiä pitkin ja tekee sovintoa historian enkelin kanssa, sillä keho ei unohda.
***
Tämä kolumni on julkaistu alunperin Fysioterapia-lehden (nro. 5/2018, s. 73) Kaukokirjeitä-palstalla, jonka tarkoituksena on esitellä fysioterapeuttisia näkökulmia ulkomailta lukijoille suomalaisessa kontekstissa. Tähän tekstiin on lisätty viitteitä ja korjattu epätarkkuuksia.
Viitteet
(1) ”Ulster University professor offers a way forward on Northern Ireland’s mental health crisis.” BelfastLive, 4.3.2018. https://www.belfastlive.co.uk/news/ulster-university-professor-offers-way-14364297
(2) Joe Wallen. 2018. ”Northern Ireland is facing a suicide epidemic — but continues to be ignored in UK mental health funding.” Independent, 4.6.2018. https://www.independent.co.uk/news/long_reads/northern-ireland-suicide-epidemic-mental-health-funding-the-troubles-a8365871.html
(3) Henry McDonald. 2018. ”Northern Ireland suicides outstrip Troubles death tol.” The Guardian, 20.2.2018. https://www.theguardian.com/uk-news/2018/feb/20/northern-ireland-suicides-troubles-death-toll. Erratum: tätä lausetta on muokattu tähän tekstiin alkuperäisen epäselvän ilmaisun korjaamiseksi.
(4) Philip McGarry. 2015. ”The fortunes of the legal and medical professions during the
“Troubles” – Presentation to The Northern Ireland Medicolegal
Society – October 14 2014.” Ulster Medical Journal 84, no. 2 (2015): 119-123. https://www.ums.ac.uk/…/084(2)119.pdf
(5) Victoria Leonard. 2018. ”Trauma from Troubles ’can be passed on to children’.” Belfast Telegraph, 19.10.2018. https://amp.belfasttelegraph.co.uk/news/northern-ireland/trauma-from-troubles-can-be-passed-on-to-children-37435899.html
(6) Walter Benjamin. 1989. ”Historian käsitteestä.” Teoksessa Walter Benjamin, Messiaanisen sirpaleita: kirjoituksia kielestä, historiasta ja pelastuksesta, toimittaneet Markku Koski, Keijo Rahkonen ja Esa Sironen, suomentanut Raija Sironen, 177-192. Jyväskylä: Tutkijaliitto.
(7) Mukaelma Adornon aforismista no. 29, s. 50. Theodor W. Adorno. 2006. Minima Moralia: reflections from damaged life. Lontoo: Verso.
ASPECT-blogi 