Lukuaika: 6 minuuttia
Tämän kaksiosaisen jutun ensimmäisessä osassa pohdimme käsitystä tanssista erilaisuuden estetiikan kautta. Ensimmäinen osa löytyy tämän linkin takaa. Kokoamme tässä jutun toisessa osassa tutkimuksia vammaisten tanssijoiden kokemuksista. Lue myös meitä juttusarjaan innoittanut kirjoitus Osaminen esiin! -palstallamme, jossa Jutta Selänpää kirjoittaa kokemuksestaan tanssista fysioterapiassa.
Keho on kaikille yhteinen liikkeen ja ilmaisun paikka
Fenomenologinen essee ‘Koreografia yhdelle, kahdelle ja kolmelle jalalle’ (Sobchack 2017) lähestyy kehon liikettä ja ilmaisua eri tavoin liikkuvien (differently abled) ihmisten näkökulmista. Essee pohtii, miten ei-tanssija kokee eri rytmit ja liikkeet, kun niitä peilataan eri tavoin liikkuvien ammattitanssijoiden kokemuksiin. Miltä tila, jossa on kyynärsauvat, alaraajaproteesi ja kävelykeppi, tuntuu ei-tanssijalle? Miltä tuntuu yhtäkkiä vieraannuttaa ja ”outouttaa” oma päivittäinen toimintakyky eri tavoin liikkuvien tanssijoiden tilassa? Sobchakin mukaan eri tavalla liikkuvien tanssijoiden ja ei-tanssijoiden väliset rajat eivät ole selkeästi erotettavissa. Rajat ovat usein häilyviä ja epäselviä, koska kaikkia ihmisiä yhdistää yksi asia: eletty ja elävä keho. Keho on kaikille yhteinen. Sen kautta ajatukset, liike ja ilmaisu tulevat mahdolliseksi. (Sobchack 2017.)
Sobchackin esseen sanoma on tärkeä. Jokainen meistä, kyvykkyydestä riippumatta, liikkuu omalla tavallaan, omassa kehossaan, eri tavalla kuin joku toinen. Jokaisella on omanlainen liikkeen laatu ja kyvykkyys. Me kaikki olemme siis ”eri tavalla” liikkuvia, sillä tanssin liike ei katso kehon kykyjä tai puutteita. Kehollisuus on jaettua. Ilman kehoa ei voida ajatella, liikkua, ilmaista, kokea. Siksi ihminen on kehollinen kokonaisuus, josta ei voida irrottaa mieltä erilliseksi kokonaisuudekseen. Keho on maailmassa olemisen edellytys.
Sosiaalisia hyötyjä
Laadullisessa tutkimuksessa kuvattiin kuudentoista masennuksen kanssa elävän ja sosiaalisesti eristäytyneen ihmisen kokemusta tanssista. He osallistuivat 12 viikon mittaiselle tanssikurssille. Tutkijat tunnistivat osallistujien kokemuksista neljä teemaa: itsensä ja terveytensä vuoksi tanssiminen, sosiaalisen hyväksynnän saaminen, yhteyden luominen toisiin tanssiryhmäläisiin sekä tanssin arvaamattomat hyödyt, joihin lukeutui halu jatkaa tanssimista tutkimuksen jälkeen. Osallistujat kokivat, että tanssiminen loi sosiaalisen kuuluvuuden tunnetta sekä masennusoireiden ja eristäytyneisyyden lieventymistä. (Murrock & Heifner Graor 2016.)
Murrockin ja Heifner Graronin tutkimus on tärkeä osoitus sosiaalisen yhteistoiminnan vaikutuksista sosiaalisesti eristäytyneiden ihmisten hyvinvointiin. Kynnys tanssiryhmään osallistumiselle voi kuitenkin olla masentuneelle ja sosiaalisesti eristäytyneelle suuri. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus, mielenterveydelliset tekijät ja kulttuuriset tekijät voivat olla esteenä osallistumiselle. Tanssi sosiaalisena toimintana luo yhteenkuuluvuutta ja sosiaalista hyvinvointia. Olisi löydettävä keinoja madaltaa kynnystä niille, joille tanssi voisi tuoda näitä hyötyjä.
Tanssin poliittiset ulottuvuudet
Tutkimuksessa neljän näkövammaisen opiskelijan kokemuksista integroidusta paritanssikurssista (jossa näkövammainen tanssi näkevän parina) nousi sekä positiivisia että vaivaannuttavia asioita. Nämä asiat koskivat henkilökohtaisen ja poliittisen rajapintaa: henkilökohtaisesti kokemukset olivat pääasiassa positiivisia, mutta poliittisesti näkövammaiset kokivat vammaisuuden poissulkevaan toimintaan osallistumisen leimaavan heidät ensisijaisesti vammaisiksi. He kokivat, että leimaaminen vammaiseksi tekee vammaisuudesta negatiivista. Vammaisuudesta tulisi ikään kuin päästä yli sen sijaan, että erilaisuutta ja monimuotoisuutta arvostettaisiin. (Swartz ym. 2018.)
Myös koreografian tai esityksen paikalla voi olla poliittista toimijuutta tukeva merkitys. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin länsi-irlantilaisen Specked Egg Dance Companyn koreografioita, jonka tanssijat ja koreografit muodostavat kognitiivisesti moninaisen joukon, esityspaikalla oli poliittinen ulottuvuus. Koreografioiden esityspaikat olivat historiallisia maamerkkejä. Erilaisuus on ollut näkymätöntä ja häivytettyä Irlannin historiassa ja maisemissa, joten historiallisesti merkittävä maisema esiintymispaikkana tarjosi areenan haastaa erilaisuuden näkymättömyyttä. Tanssin tuominen historialliseen paikkaan ja maisemaan, joissa erilaisuus on ollut häivytettyä, tarjosi keinon vahvistaa toimijuutta ja näkyvyyttä. (Parry 2017.)
Tanssilla voidaan haastaa yhteiskunnan kalkkeutuneita näkemyksiä ja haastaa ihmisiä ajattelemaan uusin tavoin suhtautumistaan eri tavoin liikkuviin tanssijoihin. Tanssi ei kuitenkaan aina ole poliittista. Sillä on myös esteettinen tarkoitus tarjota yleisölle ja tanssijoille taiteellista nautintoa. On liian yksinkertaista ajatella, että vammaisten tanssi olisi aina jollain tavalla poliittista ja käsityksiä haastavaa. Tanssin politisoiminen saattaa vähentää sen merkitystä puhtaana taiteena ja asettaa sen eriarvoiseen asemaan ei-vammaisten tanssiin nähden.
Teknologiasta uudenlaisia kokemuksia
Morris (2015) tutki kuuden pyörätuolinkäyttäjän (viisi tanssijaa ja yksi ei-tanssija) kokemuksia tanssiin suunnitellusta erikoispyörätuolista. Pyörätuolin ominaisuuksiin kuuluu pystysuuntaisen esteettömyyden poistava hydraulinen pumppu, jolla istuinta voidaan nostaa ylöspäin. Näin istuvan kasvot saadaan nostettua seisovan kasvojen korkeudelle. Tuolissa on myös sivuttaista ja diagonaalista liikettä parantavia ominaisuuksia, kuten monisuuntaiset pyörät. Tuolia voidaan liikuttaa ja sen nopeutta voidaan säädellä kehoa kallistamalla, jolloin kädet jäävät vapaiksi. Video tuolista ja sen liikkeistä löytyy tämän linkin takaa.
Kaikki tanssijat kokivat pyörätuolin avartavan ja lisäävän heidän ilmaisu- ja esiintymiskykyään sekä luovuuden ulottuvuuksiaan. Erityisesti liikkeen alullepano sekä tilallisuus ja interaktiivisuus koettiin lisääntyvän. Osallistuja, jolla ei ollut tanssitaustaa, kuvasi kokemuksen sivuttaisesta liikkeestä hänelle uudeksi. Myös pyörätuolin käytön helppous ja intuitiivisuus kehon kallistuksen avulla käsien sijaan oli hyvä kokemus. Nouseva istuin mahdollisti olla seisovien kanssa samalla silmien tasolla, mikä oli myös positiivista. Erikoistuoli sai hänet harkitsemaan tanssiharrastuksen aloittamista, koska uusi liikkeen kokemus tuntui sulavalta eikä sitä tarvinnut suunnitella etukäteen (tavallinen tuoli liikkuu eteen, taakse ja ympäri, joten liikkumista täytyy suunnitella tilan mukaan). Samanlaisesta sulavasta liikkeestä hänellä oli aiempaa kokemusta vain vedessä. (Morris 2015.)
Tutkimus tukee ajatusta, että ainutlaatuiset kehot ovat tanssiin tervetulleita. Erilaiset ja eri tavoin liikkuvat kehot innoittavat Morrisin (2015) mukaan innovaatioihin teknologiassa ja laajemminkin yhteiskunnassa. Uusien innovaatioiden avulla moninaisuus ja monimuotoisuus voidaan ottaa avosylin vastaan piilottamisen sijaan. Tanssi on aina ollut keino kehollisten rajoitusten ylittämiseen. Siksi tanssi on hyvä koti keholliselle ja liikkeelliselle monimuotoisuudelle. (Morris 2015.)
Kielellä on merkitystä
Morris (2015) avaa pohdinnassaan vielä kielen merkitystä tanssipedagogiikassa saatuaan osallistujilta palautetta tutkimuksen jälkeen. Erä osallistuja kirjoitti: “Mitä omaan uniikkiin kehooni tulee, minua ei yleisesti haittaa termi vammainen, mutta pidän enemmän termeistä luovakykyinen (creatively bodied), ainutlaatuiskykyinen (uniquely bodied), fyysisesti haasteinen (physically challenged).” Morrisin mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota kieleen ja termien vammainen/ei-vammainen käyttöön, sillä kieli voi vahvistaa väärää kahtiajakoisuutta. Morris ehdottaa, että käytettäisiin ”persoona ensin” -kieltä (vammainen henkilö -ilmaisun sijaan puhuttaisiin henkilöistä, jolla on jokin vamma, jos vammaa tarvitsee mainita ollenkaan). Jos mahdollista, olisi hyvä pyrkiä luomaan kieltä, joka tukee yhdenvertaisuutta. Esimerkiksi tanssijoista voidaan puhua seisovina tai istuvina tanssijoina vammaisten ja ei-vammaisten tanssijoiden sijaan. On myös hyvä kysyä avoimesti, millaista kieltä kukin haluaa itsestään käytettävän. (Morris 2015.)
Lähteet
Morris, Merry Lynn. ”Pushing the Limits: Making Dance Accessible to Different Bodies through Assistive Technology.” Journal of Dance Education 15, no. 4 (2015): 142–151.
Murrock, Carolyn J. ja Christine Heifner Graor. ”Depression, Social Isolation, and the Lived Experience of Dancing in Disadvantaged Adults.” Archives of Psychiatric Nursing 30, no. 1 (2016): 27-34.
Parry, Rachel. “Experiencing, and being experienced as, learning disabled choreographers in the West of Ireland.” Research in Drama Education: Journal of Applied Theatre and Performance 22, no. 3 (2017): 373–380.
Sobchack, Vivian. “Choreography for One, Two, and Three Legs (phenomenological meditation in movements).” International Journal of Performance 13, no. 2 (2017): 183–198.
Swartz, Leslie, Jason Bantjes ja Faine Bissett. ”Fitting in and looking pretty: experiences of students with visual impairment participating inclusive ballroom dance classes.” Disability & Society 33, no. 7 (2018): 1087–1102.
ASPECT-blogi 