Lukuaika: 5 minuuttia
Tämä kirjoitus ilmestyi alunperin Psyfy-lehden Aspect-palstalla numerossa 3/2020. Kiitos lehden toimitukselle, erityisesti Hertta Hynniselle arvokkaasta toimitustyöstä!
Johdanto
Elokuussa 2020 julkaisimme Aspect-portaalissa lyhennelmän teoreettisesta tutkimuksesta, jonka mukaan fysioterapiassa tulisi puhua kehon sijaan kehollisuudesta (Rajala 2020). Mielenterveystyössä kehollisuus (engl. embodiment) korostuu. Siksi ymmärrys erilaisista kokonaisvaltaisista lähestymistavoista kehoon ja kehollisuuteen ovat tärkeitä. Tässä artikkelissa käsittelen kehollisuutta fysioterapiatutkimuksessa.
Keho vai kehollisuus?
Kehollisuus on kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä, jolla ei vain ole kehoa vaan joka on kehonsa. Kehollisuus viittaa kokevaan, aistivaan, oppivaan ja tuntevaan ihmiseen, joka toimii sosiaalisessa maailmassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten ja ympäristönsä kanssa. Kehollisuuden on ajateltu olevan myös muiden eläinten tapa elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa (esim. Booth 2011).
Nichollsin ja Gibsonin (2010) mukaan keho on ollut historiallisesti fysioterapeuttien ammatti-identiteetin muodostumiselle keskeinen, mutta ymmärrys kehosta on ollut kapea. Keho on ymmärretty anatomian ja fysiologian kautta. Nicholls ja Gibson (2010) ehdottavat, että puhuisimme kehon sijaan kehollisuudesta, koska keho on yhtä lailla sosiaalisen ja kulttuurisen ympäristönsä kuin biologiansa tuotos.
Macdonald ja Nicholls (2017) ovat esittäneet, että kehollisuus olisi toimivampi käsite fysioterapiaan vakiintuneelle biopsykososiaaliselle mallille. Biopsykososiaalisen mallin juuret ovat Engelin (1977) kritiikissä, jonka mukaan lääketieteessä tulisi ottaa huomioon potilaiden biologian lisäksi sosiaaliset ja psykologiset tekijät.
Biopsykososiaalisen mallin ja kehollisuuden käsitteen pääero on, että kehollisuus ei ole malli, viitekehys tai yksittäinen teoria. Vaikka kehollisuus käsittää kehon biologisuuden, kokemuksen kehosta ja kehollisuuteen vaikuttavat sosiaaliset rakenteet, sitä ei voida yksinkertaistaa biopsykososiaaliseksi kokonaisuudeksi tai malliksi. Kehollisuus on pikemminkin rajaton ja moniulotteinen ilmiö, jota on vaikea pukea sanoiksi tyhjentävällä tavalla.
Kehollisuus fysioterapiatutkimuksessa
Filosofiassa eräs kehollisuutta esille tuonut teoreetikko on ranskalainen fenomenologi Maurice Merleau-Ponty, jonka fenomenologiaa on käytetty runsaasti fysioterapiatutkimuksessa.
Merleau-Pontyn ruumiinfenomenologiaa sopii esimerkiksi kehon kokemisen tutkimiseen. Sivertsenin ja Normannin (2014) tutkimuksessa kehollisuuden käsitettä käytettiin ymmärtämään vakavan aivovamman saaneiden kokemusta kehonsa ja identiteettinsä uudelleen rakentamisesta. Fougner ym. (2019) tutkivat ryhmäliikuntaa harrastavien ikääntyvien naisten positiivista kokemusta omasta ja toistensa ikääntyvistä kehoista.
Kehollisuutta on tutkittu myös kliinisen päättelyn prosessien ymmärtämisessä. Chowdhuryn ja Bjorbækmon (2017) tutkimuksessa fenomenologia auttoi tunnistamaan ja jäsentämään fysioterapeuttien kehollista tietoa kliinisessä päättelyprosessissa. Myös Øberg ym. (2015) tutkivat kliinistä päättelyä fenomenologisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa kliinistä päättelyä hahmoteltiin ‘kehollisen kognition’ käsitteen kautta. Fysioterapeutin ja kuntoutujan kehollisuuden vuorovaikutus ja dynamiikka olivat olennainen osa kliinistä päättelyä.
Kokonaisvaltaisuus kielessä
Kokonaisvaltaisen lähestymistavan olisi hyvä heijastua myös kielenkäytössämme, sillä kieli muokkaa ja jäsentää sosiaalista maailmaamme. Tämä filosofien ja sosiaalitieteilijöiden pitkään todeksi epäilemä väittämä on myös saanut tukea lääketieteellisestä tutkimuksesta (esim. Lupyan & Ward 2013).
Vaikka biopsykososiaalisen mallien ulottuvuuksia voidaan ajatella erottamattomina, kyseessä on kuitenkin malli eli yksinkertaistus eletyn kehon moniulotteisuudesta. Vaikka biopsykososiaalinen malli kuvaa ihmistä kokonaisvaltaisena ja sen vaikutus kokonaisvaltaisen fysioterapian kehitykselle on tärkeä, sen kieli erottaa biologisen, psykologisen ja sosiaalisen. Kehollisuus käsitteenä ei lähtökohtaisesti erota ihmisen erinäisiä ulottuvuuksia.
Tietenkin tärkeintä on, että fysioterapeutit ylipäätään kohtaavat ihmisen kehollisena ja monimuotoisena yksilönä, eivätkä pelkästään fysiologisena tai biomekaanisena kohteena. Kehollisuuden käsite tarjoaa yhden tavan tuoda kokonaisvaltaisuutta kieleemme ja kohtaamiseemme.
Lähteet
Booth, K. J. (2011). Embodied animal mind and hand-signing chimpanzees. Pluralist (Champaign, Ill.), 6(3), 25-33. doi:10.5406/pluralist.6.3.0025
Chowdhury, A., & Bjorbækmo, W. S. (2017). Clinical reasoning-embodied meaning-making in physiotherapy. Physiotherapy Theory and Practice, 33(7), 550-559. doi:10.1080/09593985.2017.1323360
Engel, G. (1977). The need for a new medical model: A challenge for biomedicine. Science (American Association for the Advancement of Science), 196(4286), 129-136. doi:10.1126/science.847460
Fougner, M., Bergland, A., Lund, A., & Debesay, J. (2019;2018;). Aging and exercise: Perceptions of the active lived-body. Physiotherapy Theory and Practice, 35(7), 651-662. doi:10.1080/09593985.2018.1456584
Lupyan, G., & Ward, E. J. (2013). Language can boost otherwise unseen objects into visual awareness. Proceedings of the National Academy of Sciences – PNAS, 110(35), 14196-14201. doi:10.1073/pnas.1303312110
Macdonald, H., & Nicholls, D. A. (2017). Teaching physiotherapy students to ”be content with a body that refuses to hold still”. Physiotherapy Theory and Practice, 33(4), 303-315. doi:10.1080/09593985.2017.1302027
Nicholls, D. A., & Gibson, B. E. (2010). The body and physiotherapy. Physiotherapy Theory and Practice, 26(8), 497-509. doi:10.3109/09593981003710316
Rajala, A. I. (2020). Fysioterapia, keho ja kehollisuus. https://psykofyysinenfysioterapia.net/2020/08/29/fysioterapia-keho-ja-kehollisuus/
Sivertsen, M., & Normann, B. (2014). Embodiment and self in reorientation to everyday life following severe traumatic brain injury. Physiotherapy Theory and Practice, 31(3), 153-159. doi:10.3109/09593985.2014.986350
Øberg, G. K., Normann, B., & Gallagher, S. (2015). Embodied-enactive clinical reasoning in physical therapy. Physiotherapy Theory and Practice, 31(4), 244-252. doi:10.3109/09593985.2014.1002873
ASPECT-blogi 